(03 Jun, 2026) Aapo Heinonen – Aikamme mieskuvat + tba
Times
Description
Mikä miehiä vaivaa? – Heinonen & Aikamme mieskuvat -yhtye marssittaa parrasvaloihin 18 erilaisen miehen tarinan, joita kaikkia yhdistää halu tulla nähdyksi
Punkeinta mahdollista musiikkia olematta silti punkkia"
"Kevyt
Stand up-elämys ja painava musiikkielämys samalla kertaa"
"Kuka
muu olisi keksinyt tehdä juuri tällaisen levyn? Kantaaottavaa, humoristista, silti myös musiikillisesti monipuolista"
Muun muassa näillä sanoilla Heinonen & Aikamme mieskuvat -yhtyeen musiikkia on kuvailtu. Yhtye on julkaissut toisen albuminsa Keskellä emojienkelten tänään miestenpäivänä 19. marraskuuta. Julkaisijana toimii Eclipse Music.
Heinonen & Aikamme mieskuvat -projekti on katsaus eri yhteiskuntaluokista ja arvomaailmoista kotoisin olevien miesten maailmaan. Näillä eri taustoista tulevilla miehillä on omat ongelmansa ja he suhtautuvat maailman muuttumiseen kukin tyylillään – näin jokaiselle kappaleelle syntyy myös oma tarina ja näkökulma.
Lähes 20 soittajan ja laulajan voimin nykyajan ilmiöistä ja ongelmista osansa saavat mm. ilmastokriisi, sananvapaus, maahanmuutto, viherpesu, woke, keskiluokkaistuminen, uniikkiuden vaatimukset, sodan pelko ja nettideittailu. Myös toksisen maskuliinisuuden sävyttämälle mieskuvalle irvaillaan, eikä sananvapauden sankareita kohtaan tunneta lämpöä! Siksi tämä on paikoitellen myös feminististä musiikkia, vaikka miehet ovatkin tarinoiden pääosassa.
Tänään ilmestynyt albumi on jatkoa yhtyeen vuonna 2023 julkaistulle debyyttialbumille Aikamiehen elämästä. Näiden kahden levyn muodostama, peräti 18 kappaleen kokonaisuus tutustuttaa kuulijan eri hahmojen ja musiikkityylien kautta erilaisiin ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa maailman menosta. Välillä kuulija huomaa nauravansa suoraan itse hahmoille, välillä heidän kanssaan.
Albumilta on aiemmin tänä vuonna lohkaistu kaksi ennakkomaistiaista. Yhden miehen räpistä massiiviseksi huutokööriksi yltyvän Wokee-singlen musiikkivideo tehtiin 100 ihmisen voimin ja se sai ensinäyttönsä Soundissa. Kiireestä ja musiikkimaailman ankaruudesta kertova Olen korvaamaton niputtaa menestyneen artistin arjen ylle ylimielisen pohjavireen James Brown -tyylisen funkin hengessä.
Levyn avausraita ja kärkikappaleeksi valittu Pieniä hyviä hetkiä kuvastaa aitoa iloa ohikiitävistä hyvistä hetkistä ja toimii kädenojennuksena havahtumisen hienoudelle ja pyrkimykselle elämään hetkessä. Kappaleessa U2 kohtaa J. Karjalaisen jossain Länsi-Uudenmaan alkukesään sijoittuvalla pyöräretkellä.
“Projektin merkitys itselleni on ollut paitsi musiikillinen uudistuminen, myös poliittisen ajattelun terävöittyminen”
Yhtyeen biisintekijä ja laulaja Aapo Heinonen on taustaltaan monipuolinen muusikko, musiikkipedagogi, säveltäjä ja yhteiskunnallinen keskustelija. Hänen persoonallinen tapansa tulkita aikamme ilmiöitä musiikin ja huumorin keinoin on yhtä aikaa kantaaottavaa ja viihdyttävää. Hän on esiintynyt aktiivisesti Vasemmistoliiton, SKP:n, Aseistakieltäytyjien liiton ja Tampereen kulttuuriklubin tapahtumissa.
– Minulla on omanlainen tapani tehdä tätä musiikkia. Tekstien terävyys on voimakkaasti tässä ajassa kiinni, mutta ei selitä asioita liikaa puhki kuulijalle. Projektin merkitys itselleni on ollut paitsi musiikillinen uudistuminen, myös poliittisen ajattelun terävöittyminen. Niin kauan kun meidän on helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu, meillä ei ihmiskuntana ole kauhean paljon toivoa. Ja tähän kiteytyy myös taiteen merkitys tässä ajassa nähdä nykytilanteen ja ilmeisen taakse. Mielestäni tämä viime vuosina tekemäni taide täyttää kriteerit ja humoristisuuden puolesta sillä on myös eskapistinen arvo siinä missä kevyemmällä viihteellä. Post-kapitalistista taidetta voivat analysoida sitten he jotka jäävät henkiin, Heinonen avaa.
Heinosen tausta on jazzmusiikissa ja hänet tunnetaan etupäässä Aapo Heinonen Quintetin pianistina ja säveltäjänä. Yhtye on esiintynyt kaikissa tärkeimmissä kotimaan jazztapahtumissa sekä tehnyt lukuisia kiertueita vuosien 2008–2023 aikana. Levyt ovat keränneet radiosoittoa ja levyarvioita ulkomaita myöten. Tällä hetkellä Heinonen keikkailee myös kosketinsoittajana coverbändissä Coverlovers sekä jazzia, fuusiota ja Lähi-idän musiikkia yhdistelevässä Heiskanen Bayatz Baharat -yhtyeessä.
Aikamme mieskuvat -yhtye on parhaimmillaan 12 hengen kokoonpano, jonka soittajat ovat kaikki Suomen parhaimmistoa. Yhtyeen livekokoonpanossa vaikuttavat Heinosen lisäksi muun muassa kitaristi Anssi Salminen, basisti Kalle Ylitalo, rumpali Janne Mathlin sekä levyn äänittänyt musiikkiteknologi ja kosketinsoittaja Teemu Vänskä.
Keikat:
klo 19 & klo 20
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Esteettömyydestä voi olla etukäteen yhteydessä ravintolan yleiseen numeroon 03 2250700.
More Images